Oman Voiman Paikka

Cashback & Shopping Points

  • Ostoedut ovat vain jäsenten nähtävillä
  • Hyväksytty
    Scan & Go
    myWorld Card
    B2B

Yhteystiedot

Kuvaus

Valmentaja tukee arjen ja työelämän muutoksissa
Oman Voiman Paikka tekee yksilö- ja ryhmäcoachingia, josta on apua esimerkiksi paremman itsetunnon löytämisessä ja uupumisoireiden käsittelyssä. Valmennuksen tarkoitus on kehittää henkilön itsetuntemusta ja tietoisuutta omasta elämästä sekä parantaa itsetuntoa, jolloin voidaan lieventää esimerkiksi uupumuksen oireita ja voimattomuuden tunnetta. Valmennusta voidaan hyödyntää yksilöiden henkilökohtaisessa elämässä ja myös johtamisessa, asiakaspalvelussa, työhyvinvoinnissa ja tiimityöskentelyssä. Valmentaja on tukena sekä yksilöiden henkilökohtaisessa elämässä että yritysmaailmassa ja urheilussa. Yritykseni toimii Jokioisissa, mutta tarpeen tullen teen valmennusta myös muualla Suomen alueella joko paikan päällä asiakkaan luona, puhelimitse tai vaikkapa Skypen välityksellä.
Mitä coaching on?
Coachingin juuret ovat peräisin muun muassa kognitiivisesta ja positiivisesta psykologiasta, aikuiskasvatustieteestä, urheiluvalmennuksesta sekä johtamistieteistä. Lisäksi valmennuksessa hyödynnetään esimerkiksi soveltavan psykologian suuntauksena tunnettua neurolingvististä ohjelmointia, tai NLP:tä (Neuro-Linguistic Programming), jonka avulla pyritään parantamaan ihmisten välistä kommunikaatiota ja oppimista. Valmentajan avulla omaa elämää pystyy tarkastelemaan turvallisesti ammattilaisen kanssa. Näin ollen ajatukset mahdollisista suunnanmuutoksista terävöityvät, ja itsetunto sekä itsetuntemus kehittyvät.
Miten?
•Valmentaja auttaa kartoittamaan henkilön nykytilanteen ja kirkastamaan mahdollisuuksia sekä vahvistamaan hänen omia voimavaroja
•Coach motivoi ja tukee valmennettavaa kohti hänen itselleen asettamia tavoitteita
•Valmentaja tuo rauhaa ja jämäkkyyttä muutosprosesseihin, auttaa hankalien asioiden hyväksymisessä ja luopumisprosesseissa valaen uskoa tulevaan ja elämänmyönteisyyteen
•Valmentaja ei anna valmiita vastauksia vaan kuuntelee, on tukena ja läsnä
•Coach tekee kysymyksiä, joiden avulla valmennettava löytää itselleen sopivan tavan edetä kohti omaa tavoitettaan
Kenelle?
•elämänmuutoksessa olevat (esimerkiksi ruuhkavuosia elävät, eläköityvät, työttömät, avioeroprosessissa olevat)
•muistisairaiden omaiset
•esimiehet, ryhmänvetäjät, työyhteisöt (työhyvinvoinnin parantaminen)
•yrittäjät ja työntekijät
•maanviljelijät, jotka uupuvat työ- ja velkataakkansa alla
Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy, kuinka voin auttaa!
LCA-Coach Kaarina Juhala 040-5462857

Etkö löydä ostoksesi Oman Voiman Paikka?

* Jäsenedut ovat riippuvaisia yhteistyöyrityksistä sekä ostetuista tuotteista ja/tai palveluista. Pidätämme oikeuden muutoksiin tässä sivustolla esittyihin asioihin.